The Tiger

The Tiger on korkeatasoinen yökerho, joka sijaitsee Kampin Kauppakeskuksen kahdessa ylimmässä kerroksessa Helsingin kattojen yllä. The Tigerin modernit tilat, sisustus ja tuotteet ovat kaikki suunniteltu kohtaamaan korkeimmat mahdolliset laatuvaatimukset. Myös palvelun laatu on viety The Tigerissa aivan uudelle tasolle.

The Tigerissa palvelu on henkilökohtaisempaa ja yksilöllisempää kuin yhdessäkään toisessa suomalaisessa yökerhossa aiemmin. Asiakkailla on mahdollisuus pöytiintarjoiluun koko illan ajan ja samppanjat saa jäihin jo ennen paikalle saapumista.

Ravintola soveltuu loistavasti myös yritys- ja yksityistilaisuuksiin. The Tigeria on mahdollisuus varata yksityis- ja yritystilaisuuksia varten myös normaalien aukioloaikojen ulkopuolella. Omalla persoonallisella ilmeellä ja huippuosaajien avustuksella räätälöidyt tilaisuudet onnistuvat 50 – 1500 henkilölle. Ruokatarjoilun järjestäminen tilaisuuksiin onnistuu vaivattomasti Catering- yritysten toimesta cocktail- tai buffet-ruokailuna.

Kapasiteetti

  • Sisätiloissa (5. ja 6.krs) yhteensä 1045 asiakaspaikkaa
  • Terassit 75 asiakaspaikkaa
  • VIP 70 asiakaspaikkaa
  • VIP terassit 30 asiakaspaikkaa

Tekniikka

6 krs, Pääsali

Äänen- ja kuvantoisto

  • 2  x Pioneer cdj 900, WLAn kytkettävissä, usb valmius
  • 1 X Pioneer djm 800
  • 1 – 4 Technics 1200 mk2
  • 1 x Audix langatom mikrofoni ( laajennettavissa 2 x Akg )
  • Pioneer DVD soitin
  • 4 x Line array DASS
  • 4 x Flysub DASS
  • 2 x Sub DASS
  • 14 x Loossi ylä- keskiääni DASS
  • Dass dj monitorointi 2 X ylä- keskiääni + basso
  • Kattava taustaäänentoisto
  • Hippotizer, version 3.6.1
  • 6 x valkokangas + 6 x Eiki videotykit. Kuvasuhde nykyisin 16:9, vaihdettavissa
  • Kraemer switch panel + scaalaimet

Valolaitteet ja ohjaus

  • Chamsys 1.3.6 + pc wing
  • 8 x 575 scanneri
  • 6 x 250 moving wash
  • 8 x 575 moving spot
  • 20 x led PAR 56
  • 4 x led x 6 par 36 tankoa
  • 2 x c4

Asiakkaan kuvamateriaali kytkettävissä VGA, RCA ja Hippotizer JPEG, asiakkaan kuvalähde ja kuvamiksaus toivottavaa, ravintolassa ei ole ylimääräistä kuvakäyttöön tarkoitettua tietokonetta.

Videoprojektorien kuvalähde- ja kohde vaihdettavissa lähdetiedoston sallimissa rajoissa.
Äänentoistoon kytkettävissä RCA, 6,3 Plugi, XRL.
Dj kopista saatavissa 16 ja 32 A sähköt. Oma keskus vaaditaan.
Langaton netti.

6 krs, B & W tila

  • äänentoisto Dass ylä- keskiääni + 2 x basso
  • Soittorasia, nykyinen sisältö Aor + rock
  • äänilähteeksi valittavissa: soittorasia, 5 krs, vip, 6 krs tai ylimääräinrn XRL lähtö )
  • 4 x led screen: kuvalähde 6 kerroksen kuva ja / tai Hippotizer
  • Langaton netti

5 krs, pääsali

  • Pioneer djm 800 dj mikseri
  • 2 x Pioneer cdj 1000 mk3 cd soitinta
  • 1 – 3 x Technics 1200 mk2
  • 1 x AKG langaton microfoni
  • 1 x dvd soitin
  • 1 – 2 x Jbl Eon dj monitorointi
  • 24 x 250 scanneri
  • 3 x dmx ” siili ”
  • Chamsys + pc wing
  • Dass ylä- kekiääni kaiuttimet tanssi lattialle
  • 2 x Aura-audio 18” basso
  • Taustakaiuttimet
  • 4 x led screen ( materiaalin sisäänmeno : VGA, Dvd tai 6 kerroksen kuva )

Asiakkaan kuvalähde ja kuvamiksaus toivottavaa, ravintolassa ei ole ylimääräistä kuvakäyttöön tarkoitettua tietokonetta.
Videoprojektorien kuvalähde- ja kohde vaihdettavissa lähdetiedoston sallimissa rajoissa.
Äänentoistoon kytkettävissä RCA, 6,3 Plugi, XRL.
Dj kopista saatavissa 16 ja 32 A sähköt. Oma keskus vaaditaan.
Langaton netti.

5 krs, Vip tila

  • 12 x Dass ylä- keskiääni
  • 1 x Dass 18 ” basso
  • 1 x langallinen Shre sm 58 microfoni
  • 4 x 250 moving head
  • Ohjaus Lightjockey
  • 1 x Kraemer switch
  • Nykyisessa konfiguraatiossa sisään menevä kuva materiaali ainosataan dvd
  • 4 x led screen
  • 400 sarjan Pioneer dj pöytä
  • Langaton netti
Tekniikkaan liittyviin kysymyksiin vastaa Anssi Helenius: anssi.helenius@gmail.com.